Avain se on merkilliin esine, ku sit tarttee ain ja sil pääsee jos vaik minne, mut auta armias, ku sitä ei oo, nii sit ollaa iha hukas! Mie oon sen ny nii kokenu, ittein ja muitten puolest.
Het alkujaa mie kerron tarinan vuosien takaa. Mie ja miun kaik kolme lastain oltii lähös jonnee, ku tajuttii pihal, et mitvit, onks meil avain? Jokaine ol kuvitellu, et joku ottaa sen ja ottiko kukaa? Ei ottanu, ei. Meit ol neljä ihmettelees siin, et kui myö ny kotii päästää? Onneks ol luuri mukaan, nii soitin isällein, jol sillo sattu olee meitin vara-avain. Hää kerkes sit antaa pientä palautetta, millasii torveloi myö ollaa, et mite kaik voikii unohtaa yht aikaa. En viittiny sanoo, et helpost, kuuntelin vaa kuuliaisest. Ooteltii sit tovi jos toinenkii avaint saapuvaks. Ku se viho viimein tul, isäni toi sitä nauraen ja kerto, kui ol jo nurkil, mut huomas sit, et se avain olkii jäänt kottii. Nii se o, sukuvika, ku suksi ei luista.
Vaa nyt tähä päivää. Mie olin täs kahen viikon lomal Heinäveel ja poikane jäi iteksee kotio. Tytärhää asuu jo omillaa ja viel Vantaal. Poikane soittaa miul ja kertoo olevans kusises tilantees!? Hää ol lähtent lenkil ja mite ollakkaa, avain jäi kottii! No, siinähä sit oltii, ku toiset avaimet ol vähä helevetin kaukaan ja oven aukasu maksaa hunajaa. Mikä neuvoks? Mie soitin meijä vuokraemännäl ja ruikutin hälle kiperää tilannetta, jot oisko mitenkää mahist… Juu, meit o siunattu sellasel kelpo emännäl ja onneks häl ol asiaa kaupunkii ja pelasti poikasen kotii, joskin poikanen sai juosta lenkkiisä viel parisen tuntii.
Seuraava paikka ol se, ku mie yhteen iltaan tulin töist nii kovast reippaan, et ku avasin autotallin ovet, nakkasin jostaa käsittämättömäst syyst avaimet siihe kässärin vieree. Ajoin auton tallii, hyppäsin autost ja kevyel ranneliikkeel nakkasin ovet kii ja pihal tajusin, että eissaatana! Avaimet autos ja mie ihan pihal.
Taas tul mielee, et ku ois se vara-avain! Ku ny ol yks avain Vantaal ja yks avain iltalukios ja se kolmas siel autos. Auton avain ei pal lohuttanu, ku siin välis ol viel yks lukko, mihi ei olt avaint. Lopuks mie selvisin sil, ku menin rimpauttaa naapurin ovikelloo, sen naapurin, jol ol auto miun auton vieres. Hää ystävällismielisest lainas avaimii ja mie pääsin sukkeloimaa omal autol häne auton lomitse. Kotiavaimet tuntu iha silt, ku ois aarteen löytäny. Olipa kiva päästä kotii!
No, sit miu tytär tul Vantaalt käymää. Haasteltii, et hää antas se oman avaimesa meil, jost tulis vara-avain! Sehä sopi ja nii mie omin kätösin irrotin sen avaimen ja laitoin se oottaa lopullist sijotuspaikkaa. Kyl ol messevä olo, ku sillai oltii jo nii pitkäl päästy.
Vaa mitä kävi het sen jälkee. Poikanen ol töis ja mie matkal Jaalaa. Mie olin Kuusaan liikenneympyräs, kello 13:19, ku luuri huutaa siihe mallii, et pakko vastata. Tytär soittaa, et hää o iha pihal, ku ol lähteny käymää kaupas ja ottanu oman avainnipun mukaa, eikä sit muistanukkaa, et ei siin enää olt meijä avaint. Eissaatana! Mie kurvasin takas kotimatkal ja ajoin ku heikkopäin, no en mie ny iha kaahannu, mut sellain henkiin hoppu ol pääl. Kyttäsin kelloo, mite minuutit riens ja mietin, mite mie kerkiin, ku Jaalas o oltava klo 14!? Matkal ajoin tiet, mis luki varotus: Hakkuutyömaa! Hiljensin ja mitä näin? Mettäs hevoisii ja keskel kaupunkii!? Epäilin vahvast omaa näköäin, mut en voinu jäähä tarkistaa tilannet. Kurvasin pihaa, mis tytär ootti ja kävin päästää sisää ja sit taas vauhilla Jaalaa ja mite ollakkaa, mie olin Jaalas tasan 14:00!
Ny meil o vara-avain oottamas toimitust vara-avaimen haltijal, joka asuu kivenheito pääs!
Ihanko sama 